sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Masa metsässä

Noora kävi pitkästä aikaa ratsastelemassa Masalla ja myös pitkästä aikaa he menivät maastoilemaan, kun yleensä Noora on mennyt pellolla. Tällä hetkellä säät sallivat kuitenkin vain lähinnä tiellä köpöttelyn, mitä nyt joissain sulissa kohdissa voi mennä kovempaakin. Viikko sitten metsätiellä oli vielä sopivasti lunta, joten siellä pystyi hyvin laukkaamaan.

Noora meni ensin ihan rennosti ja seikkaili vähän sivutiellä, missä nappasin muutamia kuvia. Sitten jatkettiin pidemmälle metsään missä ne sitten ravasivat ja laukkasivat muutaman kerran. Masalla riitti kyllä virtaa vaikka kuinka ja se oli tarjoamassa laukkaa koko ajan. Aina väliin täytyi ottaa rauhallisia pätkiä, että poni malttoi odottaakin. Ei se siis todellakaan käsistä lähtenyt tai ollut muutenkaan villi, se tahtoi vain kovasti laukkailla menemään. Koko reissu meni oikein kivasti!


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen estevalmennus

 Lauantaina suunnattiin Masan kanssa Vironmäelle estevalkkuun ja samalla ponin ihan ekaan valmennukseen ikinä. Siellä oli meille sopiva rempparyhmä, mihin osallistui myös kaksi muuta. Valmentajana oli Tarja Salminen, kenen opetuksessa en ole tainnut olla koskaan aiemmin.

Meillä oli siis tarkotuksena lähteä ihan vaan perusteista, joten alkulämmittelyjen jälkeen tultiin useamman kerran ihan vaan puomeja. Masahan on siis aiemmin hypännyt pari kertaa yksittäistä pientä estettä sekä nyt talvella se oli sitten siellä irtohypytyksessä. Mun täytyi heti ensimmäiseksi keskittyä kunnolla siihen, että poni liikkui riittävän reippaasti eteenpäin. Kuten jo tiesinkin, ruunaa oli ihan erilaista ratsastaa kuin pellolla, missä olin sillä pelkästään mennyt aiemmin. 

Kuvista ja avusta kiitos kuuluu Ninalle!

Ravipuomit ylittyivät heti hienosti, piti vaan keskittyä siihen tarmokkuuteen. Sitten tehtiin puomien väliin laukkaympyrä. Laukassakin oli ensin pientä herättelemistä, mutta kyllä se Masa sieltä alkoi vähän innostumaan. Kun tultiin sitten yksittäistä ristikkoa, niin poni oli jo menossa mukavan reippaasti. Tosin, ekalla kerralla vauhti töppäsi esteelle kun ponin täytyi varmistella ja hyppy oli sellainen hauska paikaltaan pomppu. Tultiin siis esteelle ravissa.

Seuraavat hypyt onnistuivat jo kivasti ja sain usein oikean laukan esteen jälkeen. Laukassa kaikki sujui hyvin ja este ylittyi hienosti. Myös toiseen suuntaan kaikki meni hyvin. Sitten tultiin molemmat esteet pitkällä suoralla linjalla ja edelleen kaikki onnistui meidän osalta. Tässä vaiheessa Masa oli parhaimmillaan, innokkaana menossa eikä kyttäillyt mitään.


 Aika menikin taas hirmuisen nopeasti ja sitten oli enää viimeisen pienen radan vuoro. Siihen sisältyi kaksi estettä, joita ei ollut vielä hypätty ollenkaan. Yksinkertaisuudessaan tultiin neljä estettä: violetti pysty, kahden esteen suora linja sekä keltainen okseri. Masa oli aivan hikinen ja selvästi jo jokseenkin väsähtänyt. Kun aloitin radan niin eka este tuli ponille vähän yllätyksenä, vaikka tulin kyllä pitkään kohti estettä. Otettiin siis kielto, mikä oli ihan ymmärrettävää. Sitten Masa kuitenkin taisi hoksata, että sitähän voi kieltääkin, ja sitten se teki muutaman possukiellon. Selvästi se ei kyttäillyt estettä yhtään.

No, kun päästiin sitten eteenpäin, niin linja taidettiin päästä yli, mutta kuten arvasin niin okserille kiellettiin taas. Sain aloittaa sitten alusta, mutta vaikka muuten mentiin kaikista yli niin okserille tuli jälleen kielto. Niitä tuli pari ja sitten kun päästiin yli, niin pidin pienen hengähdystauon. Siinä kyllä alkoi kunto loppumaan itse kullakin! :D


 Lopuksi tulin vielä ihan vaan okseria yksittäisenä, että sille saataisiin vielä hyvä hyppy. Ensin taisi tulla taas kielto ja sitten mentiin yli, mutta aika takkuisasti. Tulin vielä kerran ja silloin hyppy oli terävämpi ja onnistui, joten lopetettiin siihen. Vielä vähän loppuhölkkää ja valmennus oli sitten siinä! Oli kyllä tosi kiva päästä pitkästä aikaa johonkin tälläiseen Masan kanssa, kun se tammikuun kouluvalmennuskin silloin peruuntui.

Tällä hetkellä itselläni on töiden sekä pääsykokeisiin lukemisen osalta sen verran kiire, että tänne en pahemmin ehdi mitään kirjoitella. Masa on minulla maaliskuun ajan puolella hinnalla ylläpidossa, mutta huhtikuusta taidan jatkaa taas normaalisti sen ylläpitämistä, kun on sen verran valoisampaa silloin. Vironmäellä olisi koulukisaharjoitukset huhtikuun lopulla, niin saa nähdä jospa se olisi meillä sitten seuraavaksi tähtäimessä Masan kanssa!

 Loppukevennykseksi yksi onnistunut otos valkun ei-niin-onnistuneesta kohdasta. Hienolla liukupysähdyksellä poni päätti stopata. Tälle kuvalle sain kyllä nauraa. :D