sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Varusteita vaihtoon

Perjantaina suunnattiin Nooran kanssa Masan luo. Ponilla on nyt viime viikot ollut rennompaa arkipäivinä, kun itselläni ei ole mitään mahdollisuutta liikkua tallille, mutta sitten taas viikonloppuisin treenataan ahkerasti. Onneksi kohta tulee muutos tähän kun saan auton käyttöön joka päivälle. Vaikka nytkin ruunalla oli ollut useamman päivän vapaa, niin se oli ihan rauhallinen. Masa ei juurikaan kerää virtaa muuta kuin sitten kovemmilla pakkasilla vähäsen.

Masalla on nyt ollut eri satula käytössä, koska pohdittiin omistajan kanssa yksi päivä, että edellinen satula tuppaa kippaamaan oikealle. Nyt satula on estepainotteinen, se oli joskus aiemminkin Masalla käytössä ja tämä satula ainakin vaikuttaa pysyvän tukevasti paikallaan. Testataan myös kuparirolleri D-kuolainta, jospa se auttaisi saamaan ponin vielä pehmeämmäksi suusta heti alusta lähtien. Aiemmin sillä oli oliivikuolain.


 Noora ratsasti Masalla ensin ja teki loivia kiemurauria, joilla voltteja sekä ravihidastuksia. Poni oli tosiaan heti tosi hyvin avuilla ja kulki rauhassa. Kuulemma se taipui hyvin molempiin suuntiin ja tuntui heti aluksi kivemmalta edestä. Satulakin tuntui myös Nooran mielestä tukevammalta. Laukannostot onnistuivat suurimmaksi osaksi ja laukkakin näytti heti oikein hyvältä. Poni ei kiihdytellyt juuri yhtään edes pitkillä suorilla ja rentoutui myös vähitellen. Noora teki pitkää laukkatehtävää ja kommentoi itse, että Masa tuntui todella kivalta selkään.

Sitten mä kapusin vielä lopuksi ruunan kyytiin, kun halusin kokeilla oliko kuolaimilla jotain vaikutusta. No, eipä Masa tuntunut mitenkään erilaiselta siinä vaiheessa, toisaalta se oli jo niin hyvin lämmitelty ja jo valmiiksi aika herkkä suusta. Tosi kivasti poni kulki kyllä, teki pienet temponvaihtelut hyvin ja taipui ja meni kaikinpuolin mukavasti! Laukatkin testasin ja hienosti meni. Tällä hetkellä nämä varusteet vaikuttavat sopivilta.


Loppuun vielä tämä kooste edellisestä postauksesta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti