keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Uusia harjoituksia

Viime viikkojen aikana ollaan treenailtu Masan kanssa vaikka mitä. Pelto oli pitkään oikein hyvässä kunnossa, nyt taas kun lumet alkavat häviämään kovin nopeasti niin pohjakin alkaa olla taas huonompi. Mutta, ponin kanssa olen tehnyt todella paljon siirtymisiä, pysähdyksiä sekä laukannostoja. Koitan myös mennä paljon erilaisia teitä. Nyt kun ruuna on ollut hyvin rauhallisella tuulella niin olen voinut keskittyä pitkien suorienkin ratsastamiseen kunnolla. Ihan uusia juttuja mitä ollaan harjoiteltu ovat ravilisäykset ja etuosakäännökset. 

Kun tein lisäyksiä ensimmäisen kerran, niin jo silloin huomasin selvän muutoksen toistojen jälkeen. Ensin Masa yritti tarjota laukkaa pari kertaa ja jännttyi muutenkin voimakkaammasta pohjeavusta, mutta kun se taas tajusi homman kunnon kehujen kautta niin sitten alkoi sujumaan kivasti. Eipä tuossa lumessa nyt mitään mahtisuorituksia saada, mutta harjoiteltiinkin ihan vain alkeita. Toisella kerralla sain ponilta heti haluamaani reaktiota ja se pysyi aika hyvin rentonakin koko ajan.



 Etuosäkäännöksistäkin Masa taisi tajuta jotain. Niitä treenasin eniten juuri viime kerralla ja kuten arvasin, niin poni tarjosi ensin kauhean innokkaasti peruutusta. Sitten kun se ei ymmärtänyt mitä halusin, niin asenne vaihtui sellaiseksi, että ei sitten tehdä mitään. Aina välillä ruuna väisti juuri oikein takaosalla, milloin se sai hurjasti kehuja. Vähitellen tätä väistöä tuli sitten koko ajan enemmän ja lopuksi pääsin siihen tulokseen, että pystyin tekemään kokonaisen etuosakäännöksen kumpaankin suuntaan. Vähän toki takkuillen ja etujalat liian paikoillaan, mutta edistystä tuli kyllä huimasti lähtöpisteestä!

Kiva aina kokeilla uusia liikkeitä Masan kanssa ja nähdä miten se pikkuhiljaa ymmärtää mitä sen täytyy tehdä! Muuten ollaan sitten aina välillä pidetty ihan rentoja päiviä ja esimerkiksi yksi päivä vaan ralliteltiin pellolla. Poni sai aikalailla päättää vauhdin ja laukassa mentiinkin ihan mukavaa kyytiä, onneksi ruuna ei alkanut riehumaan yhtään. Nyt olen myös mennyt pitkästä aikaa ilman satulaa, ihan vaan ravaillut rennosti ja kävellyt pellon reunoja pitkin.


Maastossa ollaan menty pari kertaa. Tiet ovat olleet sen verran liukkaita, että siellä ei ole kauheasti pystynyt menemään. Masalla on ollut nyt kyllä niin kiva maastoilla! Se on mennyt oikein innoissaan korvat hörössä joka paikkaan mihin vaan olen sen ohjannut, eikä kotiinkaan ole ollut kiire. Se vasta onkin hassua, kun silloin aiemmin piti aina yrittää tienristeysten kohdalla, että jospa nyt mentäisiin jo kotiin. Saa nähdä mitä mieltä se on sitten taas lämpöisemmillä keleillä.

Kerran kun ohjasin Masan ihan vaan umpimetsään, niin sinnehän se olisi innokkaasti jatkanut menoa. Toinen kerta käytiin tsekkaamassa yksi uusi pieni metsätie, jossa oli vähän matkaa hyvää ylämäkeäkin. Harmi kun tuolla tallin lähistöllä ei ole paljoakaan maastoreittejä. Varsinkin kun Masa on tuollaisella päällä, niin sillä olisi kyllä mahtava mennä vaikka mitä maastolenkkejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti