torstai 26. tammikuuta 2017

Hyvän mielen poni

Tässäpä kasa kuvia, jotka Noora näpsi viimeeksi kun oli mukana kuvaamassa! Videokoosteenkin julkaisen ehkä samalta päivältä, mutta joskus myöhemmin sitten kunhan saan sen tehtyä. Masalla oli tällä kertaa ohjelmassa ihan perus kouluvääntöä, treenaamista kahdeksikolla ja kiemuraurilla kera siirtymisten ja pysähdysten. Ensin tein vähän etuosakäännöksen tapaisia harjoituksia, kehuin ponia aina paljon kun se vähänkin väisti takajaloillaan.

Laukannostoista yritin työstää teräviä, ja jälleen se onnistui aika kivasti! Saatiin muutama oikein kiva nosto, vaikka toki mukana oli niitä sekamelskoja missä vaan ajauduttiin laukkaan. Mutta ihan selvää kehitystä on tässäkin tullut. Kaiken lisäksi laukka tuntui olevan heti täysin hallinnassa ja Masa meni ajoittain hyvinkin rauhassa. Kerran se pääsi siirtymään itse raviin, mutta yllätyin miten nopeasti se vastasi takaisin pohjeapuun ja nosti laukan uudelleen.


 Mun on vaikeampi saada oikea laukka rennoksi, niin kuin muutenkin oikea on mun hankalampi suunta. Tällä kertaa laukattiin yhdessä vaiheessa rennosti myös oikealle, vasemmalle aika useastikin. Kun vakavemmasta treenistä jäi hyvä fiilis, niin annoin ponille vapautta ja ohjasin sen pitkälle suoralle. Masa innostuikin kiihdyttämään ihan kivasti ilman mitään lisäkannustusta. Laukattiin suora muutaman kerran ja joka kerta ruuna kiihdytteli, mutta ei riehunut yhtään.

Sitten vaan rennot loppuverkat ja piti vielä yrittää ottaa taiteellisia varjokuvia oranssia taivasta vasten. Saatiin pari tosi kivaa kuvaa! Lopuksi kun vietiin poni takaisin tarhaan niin katottiin jospa se innostuis seuraamaan, ja seurasihan se. Muutaman kerran se juoksi meidän perässä, vähän kyllä hölmistyneen näköisenä. Masa on nyt liikkunut melko ahkerasti melkein joka päivä, kun olen mm. juoksuttanut sitä ja ratsastellut erilaisissa paikoissa. Ehkä kirjoittelen tänne jossain vaiheessa sellaisen yleiskatsauksen ponin viimeaikaisesta liikunnasta, katsotaan.

Tässäkin on treenattavaa, kun Masa pyrkii hakemaan aika usein kuolaimen alle liian syvään muotoon.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kolme päivää, kolme ratsastajaa

Ensin mä ratsastin Masan viikko sitten lauantaina. Tein ensin kahdeksikkoa ja sen jälkeen kolmikaarista, jonka suoristuksissa ravilyhennyksiä. Meni jonkin aikaa ennen kun sain Masan avuille ja erityisesti oikealle taivuttaminen oli kovin hankalaa tällä kertaa. Lyhennykset auttoivat kyllä paljon, niiden avulla sain ponin avuille ja lyhennykset onnistuivat hyvin. Ongelmana oli sitten se, että Masa haki paljon ihan kuolaimen alle ollen liian syvässä muodossa.

Laukkasin pääty-ympyrällä ja aina kun sain laukan hyvän tuntuiseksi, niin jatkoin lävistäjälle. Vasemman laukan sain nopeammin hyväksi, kuten aina, mutta lopuksi myös oikealle sujui kivasti. Etenkin viimeinen lävistäjä oikealle meni oikein hienosti!


Sunnuntaina Anna liikutti Masan ja teki vähän ympyröitä sekä loivia kiemurauria joille voltteja. Masa oli rauhallinen alusta lähtien ja Anna sai sen melko nopeasti rennoksi ja keskittymään. Poni oli kuulemma yhtä hyvä molempiin suuntiin ja ravasikin hyvässä tahdissa. Välillä Masa vähän testasi, että oliko ihan pakko mutta jatkoi heti kiltisti käskystä.

Anna laukkasi molekyylikuvolla niin, että päätyihin voltit ravissa ja suuremman ympyrän kaari laukassa. Vääriä laukkoja ei noussut ollenkaan! Jotkin nostotkin olivat hyviä, sekä myös siirtymiset takaisin raviin onnistuivat. Laukkaa sai työstää aina hetken, että siihen tuli sopiva vauhti ja tahti.



Masa on kasvattanut itselleen viikset talveksi. :D
Maanantaina sitten vuorostaan Noora kiipesi Masan selkään. Vuorossa oli rennompi päivä kunnon treenien jälkeen. Noora teki ensin vähän pysähdyksiä sekä peruutuksia, ja työskenteli sitten ravissa sekä laukassa erilaisilla ympyröillä ja kaarilla niin, että poni kulki hyvässä tahdissa ja keskittyi hommaan. Se oli kyllä oikeastaan kokonaisuudessaan aika rauhallinen.

Sitten Noora ravasi ja laukkasi vapaammin pellon pitkää suoraa edes takaisin. Masa meni innoissaan, tarjoten laukkaa jo ravisuorien aikana. Laukassa se kuitenkin pysyi ihan maltillisena ja lapasessa, eipä se yleensä mitään turhia riehu. Iloisesti korvat tötteröllä kopsutteli menemään lumi pöllyten!


perjantai 13. tammikuuta 2017

Kuulumisia

Kun kelit ovat mitä ovat, niin Masan liikutuskin on kovin epäsäännöllistä eikä useinkaan pysty treenaamaan kunnolla. Tälläkin hetkellä tiet ovat äärettömän liukkaita sekä pelto on aivan koppurainen, joten siellä ratsastaminen ei tee paljoa hyvää jaloille. Yhdessä vaiheessa satoi sentään ihan mukavasti lunta, vaikka pakkaslunta olikin, mutta silloin pääsin vääntämään koulua pellolle parina kertana. Kirjoittelen nyt vain huvikseni vähän enemmän kuulumisia tänne muistiin, mitään erikoisia uusia kuviakaan ei juurikaan ole.

Ekalla kerralla Masa ei suostunut miltei edes kävelemään aluksi. Sillä oli kauheasti virtaa eikä sääkään auttanut yhtään kun oli melko tuulista ja kunnon lumipyry. Pienen matkaa tiellä mennessäni ponin piti mukamas tuijotella kaikkea mahdollista, mutta pellolla se sentään ei enää säikkynyt mitään vaan tyytyi vain kiihdyttelemään. Ravi oli varmasti aika koomisen näköistä hetken aikaa. Jouduin ottamaan sitä vahvasti kiinni, koska lumen alla kuitenkin edelleen tuntui kaikki möykyt jonkin verran ja meinattiin kompuroida aina välillä. Aloin työstämään molekyylikuviota, taivuttelin ponia sinne tänne tehden välillä pientä volttikahdeksikkoa ison ympyrän sisälle. Ja kuten aina, melko nopeastihan se Masa alkoi tulemaan avuille ja keskittymään olennaiseen, sekä siihen mihin pisti jalkojaan. Ruuna tuli pehmeämmäksi suusta ja pystyin antamaan pohjeapuja ilman, että se tarjosi samantien lisää vauhtia.

Korvakuvia ja lisää korvakuvia!

Tuona kertana otin laukkaa myös vähäsen, ihan vain suurehkolla ympyrällä. Yllätyin oikeasti, miten rauhallisesti Masa liikkui heti ensimmäisestä nostosta lähtien! Se ei ole varmaan koskaan ollut kokonaisuudessaan noin rauhallinen laukkatehtävän ajan, yleensä aina ensimmäiset neljä laukkaosuutta mennään aika haipakkaa kyytiä. Nyt tuntui, että sain laukan pysymään koossa koko ajan, Masa kulki rentona ja laukkasi vahvasti. Tästä se sai lopuksi hurjasti kehuja.

Toisena kertana tein ensin lumeen suuren kentän, missä treenasin ensimmäistä kertaa puolikkaita etuosakäännöksiä joka kulmassa. Kun ollaan tehty peruutuksia nyt niin paljon, niin poni tarjosi ensin pari kertaa sitä. Yritin olla oikein pehmeä suusta, pidättäen vain nopeasti jos ruuna tarjoutui lähtemään eteen päin. Heti kun se väisti vähänkin takaosallaan, se sai paljon kehuja ja nopeasti poni teki juuri niin kuin piti. Se tosin tuntui hieman kyllästyvän välillä ja viskeli päätään. Ravissa tein suuria pääty-ympyröitä, joille lyhyitä käyntisiirtymisiä sekä pysähdyksiä. Kehitystä huomasi näissäkin todella paljon! Ensin Masa vänkäsi paljonkin vastaan pysähdyksissä, mutta lopussa - varmasti jo tehtävän arvaten - mun ei tarvinnut miltei pidättää kun vain istunnalla. Tosin, päätin tehdä pysähdyksiä vähän muuallekin, ettei poni ihan arvaillut, niin nekin sujuivat kyllä paljon paremmin kuin aluksi.


Laukkasin kahdeksikolla, vuorotellen kumpaankin suuntaan. Nyt Masa otti taas kerran kovasti kierroksia ensimmäisissä nostoissa ja kesti hyvän tovin ennen kun sain laukkaan haluamani rauhallisuuden. Vasen on ollut mulle aina vaikeampi nostaa Masan kanssa ja tälläkin kertaa nousi väärä muutaman kerran. Jonkin ajan kuluttua huomasi, miten poni alkoi jo väsähtämään. Sain tukea laukkaa kunnolla pohkeilla, mikä oli oikeastaan vaihteeksi aika mukavaa. Masa tuntui pehmeältä ja vaikka välillä laukka meinasi hieman lässähtää, niin poni kuunteli nopeasti pohkeita ja terävöityi. Oli se kyllä taas niin mukava ratsastaa!

Loppukäynneiksi käppäilen aina suurta peltoa ympäri ja Masa menee mielellään. Olen tässä vähän miettinyt, että voisi koittaa tähdätä ponin kanssa OrRan seuranmestaruuksiin, jotka tänä vuonna järjestetään kenttäkisoina! Tietysti, meillä on vielä aikamoinen määrä treenattavaa, enhän ole koskaan edes hypännyt rataesteitä ponin kanssa. Mutta aina voi yrittää ja nyt kun kevät on taas tulossa, niin maneesille kulkeminen helpottuu huomattavasti ja päästään katsomaan mitä Masa meinaa kunnon esteiden hyppäämisestä ratsastajan kanssa! 

Minttu pääsi kuvauskohteeksi yksi kiva talvipäivä.

torstai 5. tammikuuta 2017

Kahden päivän tallivideo

Viime viikolla kuvattiin Nooran kanssa vähän tallivideota kahdelta päivältä. Siitä on kauan kun olen viimeeksi tälläsiä videoita tehnyt, mutta nyt kun tuolla Masan luona pystyy hyvin kuvailemaan niin oli hyvä hetki toteuttaa tämä. Näiltä kahdelta päivältä tuleekin tosi hyvin esille kaikkea sellaisia perusjuttuja, mitä tehdään tuolla Masan luona kun ei tapahdu mitään erikoista.

Hyvää alkanutta uutta vuotta! :)


 Santtu-kissakin esiintyy videolla. Paljon. :D

28.12

29.12

Hieno lettiviritys.