lauantai 26. marraskuuta 2016

Seikkailua

Mä olen nyt maastoillut Masan kanssa, kun on taas vaihteeksi ollut sen verran märkää ettei pelloilla paljoa mennä. Eipä ne tietenkään voineet pysyä ne lumet ja pikkupakkaset.. No mutta olen seikkaillut vähäsen eri reiteillä mitä yleensä ja poni on mennyt oikein kivasti. Menin torstaina yhden pienen tiepätkän, missä oli joskus kesällä mukamas kauhean pelottavaa. Silloin oli Tipsukin mukana niin Masa otti tietysti kaverista mallia ja olevinaan kyttäsi kaikkea mahdollista. Tällä kertaa poni mennä puksutti ihan letkeästi koko matkan ja liikkui reippaasti.

Tänään kävin vähän asfaltilla, eri suunnassa minne yleensä mennään jos ratsastetaan maneesille. Jälleen Masa meni todella nätisti, mitä nyt alkumatkasta se meinasi ottaa vähän kierroksia naapurin hevosista. Ravasin ylämäet ja poni meni aika innoissaan, mutta antoi helposti takaisin kiinni. Kiva kun Masa on nyt ollut niin hyvä maastossa, joskus se nimittäin koittaa jumittaa vähän joka paikassa. Takaisin tullessa naapurin hevosetkaan eivät ryhtyneet riehumaan niin päästiin rauhassa ohi.

Nyt on ilmoittauduttu Piken valmennukseenkin, mikä on viikon päästä!


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Ensimmäinen irtohypytys

Masa pääsi tänään ensimmäistä kertaa hyppäämään kujalle. Aiemmin sillä ollaan vain hypätty selästä käsin ihan pikkuruisia esteitä pari kertaa. Niitä poni kuulemma ylitti ihan innoissaan, joten odotin vastaavaa myös irtohypytyksestä. Saatiin hommattua kyyti maneesille - onneksi, koska vaikka ensin vaikuttikin siltä, että voitaisiin ihan hyvin kävelläkin, niin sää muuttuikin kunnon räntäsateeksi ja kyydille oli sitten kuitenkin tarvetta.

Masa ei ollut hetkeen ollut kopissa, mutta se käveli sinne miltei suoraan sen kummempia jumittamatta. Vironmäellä oltiin jo hyvissä ajoin. Masa peruutti nätisti kopista ja mä taluttelin sitä ympäri pihaa. Ponilla oli ihmettelemistä ja se tepasteli vierellä kovin innokkaasti. Kun päästiin maneesiin niin asensin kameran kuvaamaan laidalle, että saatiin jotakin materiaalia.


Anna talutti Masan muutaman kerran puomikujan läpi, jonka jälkeen tein niistä pieniä ristikoita. Ekalla kerralla Masa ei ihan tajunnut juttua, pysähtyi vikalle ristikolle ja kääntyi ympäri. Se ei myöskään antanut ensin kiinni kujan päässä, kunnes tajusi sitten mitä sen pitääkään tehdä. Sen jälkeen poni meni hyvin kujan läpi ja pysähtyi sen päässä helposti kiinniottajan luo.

Ruuna hyppäsi hienosti! Ensimmäisellä pienemmällä sarjalla askeleet eivät aina osuneet ihan kohdilleen, mutta erityisesti viimeiselle poni teki kivoja loikkia. Osa hypyistä piti ottaa ihan varman päälle, ettei jalat vain kolissut puomeihin. Tekniikka näytti hyvältä. Masa ei sählännyt jaloillaan minne sattuu, vaan ponnisti tasaisesti ja nosti reilusti kaikkia jalkojaan eikä laahannut niillä. Hyppykaari oli pyöreä ja ruuna tuntui menevän ihan innoissaan, eikä juurikaan tuijotellut esteitä. Viimeinen este oli korkeimmillaan n. 70cm.


Lopuksi mä ravasin puomikujan pari kertaa, talutin hetken loppykäynneiksi ja sitten pistettiin taas poni koppiin. Jälleen Masa meni nätisti sisälle ja myös ulos. On se kyllä fiksu nuori! Katsotaan jos pääsisin joulukuun alussa valmennukseen, kun Vironmäellä on sellainen vauva-ryhmä mikä olisi juuri sopiva myös Masalle!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Vihdoin ja viimein

 11.11.

Viime perjantaina sain viimein tietää, että mun kädessä ei ole enää mitään vikaa ja sitä voi käyttää normaalisti. Siispä suuntasin heti sairaalareissun jälkeen Masan luo ja vaikka ensin ajattelin mennä vain tosi kevyesti, niin innostuinkin sitten ratsastamaan ihan kunnolla. Masa tuntui heti alusta asti niin kivalta, se oli ihmeen rauhallisella päällä ja ajoittain jopa vähän laiska. Tein kahdeksikkoa, jolla paljon voltteja joka suuntan sekä käyntisiirtymisiä.

Poni taipui ainakin tällä kertaa paremmin oikealle kuin ennen. Koitin ottaa sen oikein kunnolla läpi molemmilta puolilta ja kun ruunalla oli paljon kaikkea mietittävää, niin se keskittyi hyvin työskentelyyn. Lumen avulla pystyi tekemään varmasti tarkkoja teitä, onneksi Masa ei kuitenkaan vetänyt kauheasti valmiille urille.


 Laukkasin toisessa kohdassa, jotta pito olisi paras mahdollinen. Päätin oikein korostaa istuntaa, kun mietin jospa saisin heti oikeat laukat ja ne nousivatkin joka kerta molempiin suuntiin! En ottanut kuin muutamat nostot kumpaankin suuntaan, laukkakin oli heti niin rauhallista ja hyvää, että sitä ei tarvinnut sen pidempää työstää. Laukkasin isommalla ympyrällä, minkä sisälle tein pienempiä voltteja. Voi että kun oli vaan niin ihanaa ratsastaa kunnolla pitkästä aikaa ja Masakin oli niin hyvä!

14.11.

Lauantaina Masalla maastoiltiin ja maanantaina menin sitten taas itse ratsastamaan. Menin tällä kertaa kauempana pellolla ja kuten arvasin, niin Masa oli heti paljon vauhdikkaampi. Kesti hyvä tovi ennen kun sain ponin täysin kuulolle. Tein lumeen kentän, missä menin sitten kolmikaarista ja siinä siirtymisiä. Volttejakin tungin aina sinne tänne, niiden avulla saa niin hyvin Masan keskittymään. Ajoittain meni tosi hyvin ja rennosti.

 Masa sai joskus yli viikko sitten haavan jalkaansa, siksi tuo liila.

Laukkasin samalla "kentällä". Pyrin tekemään nostot suoralla ja käynnistä. Oikean laukan noustua tein pääty-ympyrän ja jatkoin laukkaa pitkän sivun puoleen väliin. Ensin vasempaan kierrokseen Masa tarjosi useamman kerran väärää, ennen kun sitten nousi vasen. Sen jälkeen vääriä ei enää tullutkaan. Laukka nousi aina melko nopeasti käskystä. Rauhoittelemista oli jonkin verran ja tein usein tuplaympyrän. Suoralla poni ei kuitenkaan juurikaan kiihdytellyt ja varsinkin kun tein lävistäjän vaihtaakseni suuntaa, niin se meni hienosti!
  
Oikeat laukat nousivat aina, nostojen jälkeen oli taas laukan rauhoittamista mutta sitten Masa meni rennosti eikä edelleenkään kiihdytellyt suoralla. Koitin tehdä myös siirtymiset takaisin käyntiin, mutta ne tuppasivat aina venymään enemmän tai vähemmän. Lävistäjä meni rauhassa tähänkin suuntaan. Sitten vain letkeät loppuravit ja -käynnit.

 

16.11.

Tänään tarhassa oli vastassa ihana takkuharja. Tuon selvittämisessä menikin hetki. Harjauksen ja varustamisen jälkeen suunnattiin sumuiselle pellolle. Tarkoituksena ei ollut tällä kertaa tehdä mitään vakavaa, mentiin vain rennosti ympäri peltoa. Masa ravasi reippaasti, meinasi tarjota laukkaakin välillä. Menin ensin pitkää suoraa ja sitten hetken kahdeksikkoa, että sain ravin hyväksi. Jatkoin suoralla ravaamista, nyt rauhallisemmin.

Laukkasin myös pitkää suoraa pari kertaa. Ekalla kerralla Masa painoi menemään vauhdikkaasti ja jouduin lopussa käyttämään ympyrää apuna, että sain ponin takaisin raviin. Toisella kerralla juttu olikin sitten jo ihan tylsä, tai ainakin sain käyttää pohkeita, että laukka pysyi yllä. Suoran mittaan vauhti vähäsen kiihtyi, mutta lopussa poni siirtyi heti käskystä raviin ja käyntiin. Tällainen rento meininki tällä kertaa.


torstai 10. marraskuuta 2016

Lunta ja lisää lunta

Nyt kun kerran lunta tupruttaa melkein joka päivä lisää, niin toivotaan, että tämä myös pysyy! Pellolla pystyy niin hyvin menemään, ja olisihan se kiva viettää oikein kunnon valkoinen joulu. Vähäsen päivittelyä tänne tiistaista, milloin menimme Nooran kanssa juoksuttamaan Masaa. Otin ponin kanssa myös vähän talvisia tonttukuvia, ihan varmuuden vuoksi. Niitä ilmestyy tänne sitten myöhemmin.

Juoksutettiin Masa ihan vain nopeasti läpi, niin kuin oli tarkoituskin. Kuvausten aikana sillä tuntui olevan virtaa, kun vierellä piti taas yrittää ravailla ja paikallaan ruuna ei olisi malttanut olla millään. Kuvat kuitenkin onnistui ja otettiin Masa sitten pellolle purkamaan edes vähän energiaansa. Eipä se tosin mikään villi edes ollut, mikä nyt oli ihan arvattavissa.

 Hurja poni

Reipas Masa kyllä oli, meillä ei ollutkaan tällä kertaa edes raippaa mukana. Poni yritti laukata pari kertaa itsekseen. Se ravasi pääosin ryhdikkäästi ja laukannostot menivät molempiin suuntiin aika hyvin! Kummatkin laukat löytyivät aina nopeasti. Kerran Masa vähän pomppi yhdessä nostossa, mutta siihen se pomppiminen jäikin. 

Juoksutettiin kahdella eri ympyrällä, ettei pohja painautuisi liukkaaksi. Loppua kohden Masa liukasteli vähäsen takaa, mutta muuten pohja piti oikein hyvin. Loppuverkkojen jälkeen Noora vielä ohjasajoi ponin talliin ja kaikki meni hienosti. Huomenna minulla onkin kontrolli tätä kättä varten ja pian pääsenkin jo varmaan Masan kyytiin! Tänään nimittäin ratsastin jo toista hevosta, eikä tuntunut missään.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Hikitreeniä


Keskiviikkona työskentelin Masan kanssa uudestaan maastakäsin. Kävin vain taluttamassa pienen lenkin metsätiellä, mistä olikin sitten jo aika kiire takaisin kun alkoi tuulemaan niin kovaa. Poni teki hyvin kaikki pysähdys- ja peruutusharjoitukset, mutta loppua kohden se ei millään malttanut olla ravaamatta mun vierellä. Jatkoin vielä vähän tarhassa peruutuksia ja takaosan väistätystä. Peruutus meni jo oikein sujuvasti pienestä käskystä, mutta takaosalla Masa ei olisi tahtonut väistää. Parani sekin kyllä sitten pikkuhiljaa.

3.11.

Torstaina pääsi menemään taas vihdoin pellolla, kun se oli jäätynyt tarpeeksi. Anna teki käynti- ja ravityöskentelyä, mm. kahdeksikkoa ja siirtymisiä. Aluksi Masalla oli virtaa, kuten melkein aina, mutta nopeasti se siitä taas väsähti ja tasoittui. Anna meni vain jonkun puoli tuntia, mutta poni oli jo aivan hikinen treenin jälkeen. Ei kyllä ihme kun on niin paksu talvikarva.


4.-5.11.

Sitten Noora pääsi pitkästä aikaa liikuttamaan ruunan parina päivänä. Pellolla pystyi hyvin menemään kaikissa askellajeissa, joten Masa saikin taas kunnon hikitreeniä. Ilmakin oli molempina päivinä tosi kiva! Perjantaina Noora meni suurella ympyrällä, jolta teki molemmissa päissä voltit ulospäin. Ohjelmassa oli myös ravi-käynti siirtymisiä ja laukassa vähän ympyröitä. Masalla oli vauhti päällä ensin ravissa ja myös sitten ensimmäisessä laukassa.

 Kun Noora sai ravin rauhalliseksi, niin siirtymiset onnistuivat kivasti. Poni kuunteli apuja ja ravasi pääosin rennosti. Laukat nousivat tällä kertaa todella hyvin kumpaankin suuntaan! Vasemmalle Masa ei tainnut tarjota yhtäkään väärää ja varsinkin viimeinen nosto oli napakka, kun poni nosti laukan nopeasti pohkeesta. Oikealle tuli ensin yksi väärä, muuten puhtaita nostoja. Molemmat laukat pyörivät hyvin.


Eilen jatkui työskentely isolla ympyrällä. Noora teki nyt pysähdyksiä ravista, joista suurin osa onnistui hyvin. Välillä Masa painoi kuolainta vastaan ja pidätykset eivät menneet heti läpi. Takaisin raviin ruuna siirtyi hyvin. Kokonaisuudessaan poni oli alusta lähtien rauhallisempi kuin edellisenä päivänä. Sitten otettiinkin jo taas laukannostoharjoituksia ja ensin vasempaan suuntaan. Sinne nostot olivat ihan hyviä, laukka ei noussut täysin heti käskystä mutta aika nopeasti kuitenkin ja joka kerta puhtaasti. Laukka pyöri tosi hyvin ja Masa kulki rentona.

Oikea laukka ei meinannut tällä kertaa nousta millään. Oliko sitten Nooran avuissa jokin, jonka perusteella Masa tarjosi usein vastalaukkaa, vai mikähän mahtoi olla syynä. Ruuna on kuitenkin niin herkkä ratsastajan istunnalle ja mm. kääntyy helposti kun ihminen vain kallistuu satulassa. Kyllä se oikeakin laukka aina lopulta nousi, Noora teki kolme puhdasta nostoa. Laukka oli jälleen vahvaa ja viimeisen hyvän pätkän jälkeen Noora ravasi loppuravit ympäri peltoa. Masa jaksoi vielä juosta viipottaa, vaikka olikin taas aivan hikinen turvasta häntään.


tiistai 1. marraskuuta 2016

Maastomopo

 Sunnuntaina Masa meni kuulemma ihan hyvin maastossa, vähän alkumatkasta yritti vain jumitella muutaman kerran mutta liikkui muuten reippaasti. Anna kävi ponilla eilen maastossa ja kaikki meni sujuvasti kun mäkin olin kävelemässä vierellä. Silloin ruuna ei juurikaan jumittele jos joku kävelee mukana. Tosin, se meni kyllä oikein hyvin sitten yksinkin kun Anna ravasi ja laukkasi mun edellä sekä kävi tien päässä. Aina jotakin poni välillä säpsyili, mutta ei pahemmin. Kavioitaan se ei ole nyt arkonut yhtään, niin kuin yhdessä vaiheessa kesällä.
 

Tänään menin sitten pitkästä aikaa yksin Masan luo, kun pystyn sentään jo ajamaan autoa ja tekemään jotakin hevosen kanssa. Suunnitelmissa oli vähän maastakäsittelyharjoituksia. Ensin näpsin vähän kuvia hepoista ja otin sitten ruunan kunnon harjaukseen. Selvitin jouhet sekä vuohiset huolella läpi. Siinä menikin hetki ja poni meinasi jo hieman kyllästyä. Muuten harjasin sen kokonaan, mutta kavioita en pysty vielä puhdistamaan.

Sitten lähdin taluttamaan Masaa tietä pitkin. Päätin näin testiksi mennä vain lyhyen matkan. Poni olikin innokkaana menossa ja käveli tosi hyvin vierellä. Muutamia kertoja se otti raviaskeleita, mutta mitenkään käsistä se ei ollut lähdössä missään vaiheessa. Ei se pelännyt metsäkonettakaan mikä kolisteli aika lähellä. Otin matkalla pysähdyksiä sekä peruutuksia. Ne menivät oikeasti sujuvammin mitä olin ajatellut!

 "Voi ei taasko mä joudun johonkin hommiin..?"
 "Heippa."

 Masa pysyi aloillaan hyvin, peruutti melko pienestä narun heilutuksesta ja lähti heti reippaasti liikkeelle samaan aikaan kun mäkin. Mietin, että peruuttaakohan poni näin hyvin kun käännytään kotia päin.. Kyllä se peruutti, ihan yhtä hyvin molempiin suuntiin. Pari herkkua mulla oli mukana ja niiden perään ruuna oli aika paljon, mutta ei se väkisin yrittänyt nameja saada kun vain käski napakasti. Kotiin päin mentäessä Masa koetti vähän kaartaa mun eteen pysähdyksissä, mutta hyviäkin kertoja tuli.

Huomenna ajattelin jatkaa maastakäsittelyä, se kun nyt jo onnistuu eikä kukaan pääse muuten liikuttamaan ponia. Voitaisiin kokeilla vähän enemmän peruutusta ja väistätyksiä. Puhdistin tänään lopuksi harjapakin sekä pesin vielä suitset osissa. Oli niin kiva taas tehdä itsekin vähän enemmän jotain Masan kanssa!