sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Vähän lisää poneja

Huomenna olisi vuorossa estevalmennus, minne olen menossa jälleen Iitalla klo. 19 ryhmässä. Nyt halusin kuitenkin tulla päivittämään tänne, mitä kaikkea onkaan taas tapahtunut viime postauksen jälkeen. Tätä postausta kuvittaa kokonaan Sahalasta näpsityt kuvat ja lopussa vielä vähän ekstraa. Sahalassa olen tosiaan nyt käynyt taas vähän ahkerammin ja on tullut ratsastettua siellä neljä eri ponia: Muska, Hera, Nöf ja Dropi.


 Viikko sitten perjantaina menin auttamaan iltahommissa. Siivosin pihattoa ja isojen hevosten tallia + menin repimään parista pyöröpaalista muovit ja verkot pois. Siinä ei ollut kauheasti aikaa ennen kun tuli jo pimeä, joten yritin aika ripeästi päästä liikuttamaan Muskaa. En kuitenkaan kerinnyt ennen pimeän tuloa, joten alhaalla näkyykin kuva millaisissa tunnelmissa sitten ratsastin. Olisi siellä kentän toisessa päässä ollut joku lamppu, mutta kun huomasin Muskan olevan aivan rauhassa ja näin ihan tarpeeksi, niin en sitten vaivautunut taapertamaan toiselle puolelle etsimään miten se valo edes toimii. Muska oli todella mukava tapaus ja töltti tuntui erittäin hyvältä. Ravikin kuitenkin löytyi helposti, eikä missään asiassa löytynyt suurempia ongelmia.


 Sitten lauantaina menin heti uudestaan Sahalaan ja tällä kertaa tein enemmän tuttavuutta parin ison hevosen kanssa: puoliverisen Sulon ja arabin Caridan. Harjasin molemmat hevoset tallissa ja kumpikin käyttäytyi nätisti, mitä nyt Carida ei pitänyt yhtään jalkojen harjaamisesta. Seuraavaksi autoin vaellusryhmää lähtemään matkaan ja sen jälkeen liikutin nopeasti Heran sekä Nöfin. Nöfillä menin silloin viime keväänä toisen vaelluskurssin, mutta Hera oli uusi tuttavuus. Molempien kanssa hommat sujuivat hyvin ja ratsastaessa sain etsittyä hyviä tölttipätkiä sekä myös ravia.

 Carida

Kolmannen kerran Sahalaan menin viime tiistaina Tiian ja Katan kanssa. Aikaisemmilla kerroilla olin siis ihan yksin. Tällä kertaa siivottiin isojen hevosten talli ja yritettiin myös vähän siistiä tallin eteistä. Hieman hankalaksi hommaksi se osoittautui, koska ei tiedetty suurimmasta osasta tavaroista, että mihin niitä edes käytetään ja tarvitseeko niitä mihinkään. Siivoamisen jälkeen mentiin hakemaan poneja jotka piti liikuttaa, eli Kveikur, Hera ja Dropi. Menin jälleen Dropilla, koska ainakin tällä hetkellä pidän siitä kaikista eniten Sahalan poneista. Tällä kertaa ruuna olikin kaikista parhain, mitä se on millään kerroilla ollut!

Mentiin jälleen pimeässä, mutta tarpeeksi hyvin näki kuitenkin. Dropi oli oma energinen itsensä ja yritti säpsyillä muutaman kerran, mutta keskittyi heti hyvin kun keksin sille tekemistä. En tosin tehnyt mitään hirveän erikoista, avoja tai tälläisiä, mutta ympyröillä ja muutenkin Dropi tuntui paremmalta miltä aikaisemmin. Se pysyi vakaampana edestä jopa töltin aikana, milloin aikaisemmin tuli jonkin verran pään heiluttelua. Menin paljon pidempiä tölttipätkiä kuin aikaisemmin ja rento ravi löytyi helposti. Saattaa tosiaan johtua myös mahdollisesti paremmasta pohjasta, niin kuin Tiia sanoi.


 Mutta entäs sitten keskuksen tunnit? Miltään tunnilta ei ole materiaalia, joten kerronpa nyt tässä vähäsen kaikista kolmesta tunnista. 4.2. Menin Hildyllä puomeja. Alkutunnista päästin tamman vähän liian helpolla ja ensimmäiset puomien ylitykset olivatkin aikamoista rallittelua. Sitten älysin ottaa pari kertaa pidätteet läpi ihan kunnolla, niin johan muuttui hevonen ja puomien välien ratsastaminen oli huomattavasti helpompaa. Tamma tuntui sitten myös tosi hyvältä muutenkin kaikissa askellajeissa. 

9.2. Menin Lillillä esteitä. Tunnilla tehtiin vähän kaikenlaista: oli kavaletti kaarevalla uralla, maapuomi + pysty, okseri ja kuuden askeleen linja. Sain Lillin kulkemaan reippaasti heti aluksi ja vauhti ei ollutkaan ongelma koko tunnin aikana. Kaarevalla uralla ei välillä sisäpohje meinannut mennä läpi ja ekalla radalla himmailin liikaa linjan ekalle esteelle, jolloin väliin tuli liikaa askelia. Toinen eli viimeinen rata menikin sitten oikein sujuvasti.

11.2. Eli viime keskiviikkona menin ensimmäistä kertaa Cassulla kunnolla esteitä. Jotain pikkuristikkoa olin sillä aikaisemmin hypännyt, mutta en sen enempää. Mentiin kahta estettä keskiympyrällä ihan normaalisti ympyrän uralla ja sitten niin, että toiselta vaihettiin suunta ja tehtiin ympyrä päätyyn. Aluksi Cassu pääsi menemään aika etupainoisena, ja silloin tulikin pari ihanaa jättiloikkaa, kun en saanut askeleita sopimaan. Pikkuhiljaa sain ratsastettua sitä enemmän takaosalle ja loppujen lopuksi huomasi todella selvästi, kun ruuna nousi edestä kevyeksi ja silloin oli helppo katsoa myös askeleet esteille. Vähän hakemista oli toki silti tempossa, mutta olen oikein tyytyväinen siihen muutokseen, minkä sain tehtyä ratsastuksessa tunnin aikana.

 Cassu 21.10.-13

Sitten ihan huvikseen haluan vielä lisätä tähän loppuun yhden rocky road -leivosohjeen. Tein näitä joskus pari viikkoa sitten ja oli kyllä hyviä + kaiken lisäksi erittäin nopea tehdä! Eniten aikaa vie toki tuo ainesten pilkkominen, mutta ei sekään kauaa kestä. Plussaa myös, että ohje on helposti itse sovellettavissa, mä en myöskään seurannut mitään tiettyä ohjetta näiden teossa. Ihan itse voi päättää mitä kaikkea aineksia haluaa leivoksiin laittaa, esim. keksejä, vaahtokarkkeja, erilaisia pähkinöitä, manteleita.. Tässä kuitenkin ohje miten tein näitä itse.


 Ainekset
200g maitosuklaata
200g tummaa suklaata
25g voita
Pieniä vaahtokarkkeja / pilkottuja vaahtokarkkeja
Pähkinäsekoitus: suola- ja cashew-pähkinöitä sekä manteleita
Murokeksejä

Pilko ensin kaikki ainekset. Sulata maito- ja tummasuklaa yhdeksi massaksi. Sulata sitten voi ja lisää se suklaan joukkoon. Sekoita myös kaikki pilkotut ainekset suklaan kanssa. Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja kaada suklaamassa siihen. Levitä massa saman paksuiseksi joka puolelta. Halutessasi voit joko tasoittaa massan pinnan tai jättää sen epätasaiseksi. Voit myös ripotella pinnalle esim. strösseliä tai pähkinöitä koristeeksi. Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa sitten pieniksi paloiksi. Säilytä jääkaapissa.