keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Estevalmennus

Maanantaina keskuksella oli Antti Jauhiaisen estevalmennukset, mihin osallistuin Iitalla. En ollut koskaan ollut kyseisen valmentajan valmennuksessa ja muutenkin, viime valmennus oli silloin kesällä 2013 Piken kenttävalmennukset Vironmäellä. Oli siis tosi kiva päästä taas pitkästä aikaa johonkin valmennukseen!

Ennen valmennusta mulla oli hevosen terveydenhuoltotunnit maneesituvassa, joten sieltä suoraan menin sitten hoitamaan Iitaa. Ripeästi pesin tamman jalat ja hoidin sen muutenkin valmiiksi, olin ekassa valkkuryhmässä ja meillä alkoi puoli kuudelta. Kävelytettiin hepat jo ulkona, joten maneesissa tehtiin vain nopea raviverryttely.

Kaikki postauksen materiaali © Veera, kiitos!

Jokainen kävi vuorotellen Antin luona kertomassa oman tasonsa ja vähän ratsustaan, sitten siirryttiin laukkaamaan muutamaksi minuutiksi. Otettiin jalustimet pois, milloin myös mä pääsin mukautumaan paljon paremmin laukkaan. Laukattiin toiseenkin suuntaan ja sitten tultiin edelleen ilman jalustimia kavaletteja. Iita kulki hyvin reippaasti ja muutamilla kerroilla en saanut askeleita tarpeeksi lyhyeksi ennen kavalettia.

Tehtävä oli kuitenkin tosi kiva, ja tultiin kavaletteja myös toisinpäin. Kun tultiin molempia kaarevalla uralla, niin mulla tuli väliin paremmin neljä askelta kuin kolme. Myöhemmin tempo alkoi kuitenkin kasvamaan sen verran, että se neljäs jäi helposti lyhyemmäksi kuin muut askeleet. Tulin myös kerran kolmella askeleella.


Sitten otettiin jalustimet takaisin jalkaan ja lähdettiin tulemaan erilaisia teitä, mitkä sitten lopuksi olivat kaikki radassa mukana. Tultiin maapuomilta kaarevalla uralla okserille ja onnistuin kaarteessa joka kerta hyvin. Askel sopi myös okserille aina ihan hyvin, mutta parilla kertaa jäin jotenkin jälkeen itse, enkä ollut ihan täysillä mukana hypyssä. Voi johtua siitä, kun Antti opetti, että pitää istua syvällä satulassa ennen estettä.

Tultiin myös toista okseria, mitä ennen mentiin kavaletti ja väliin tuli sujuvasti seitsemän askelta. Tämä väli onnistui myös oikein hyvin joka kerta, mutta okserin jälkeen menin aina turhan pitkää laukkaa, koska piti ylittää vielä se maapuomi ja väliin olisi pitänyt mahtua neljä askelta.


Alhaalla oleva ratapiirrustus selkeyttää varmasti, mitä kaikkea tultiin valkun aikana. Maneesista löytyi siis myös vesimatto-okseri ja tultiin ensin pelkästään se. Kukaan ei mattoa pahemmin katsellut, joten se lisättiin tehtävään ja se piti hypätä vielä sinisen okserin jälkeen. Seuraavaksi tultiin toi rata, mihin yhdistettiin kaikki tehtävät ja vesimatto-okserilta jatkettiin vielä C-päätyyn mistä käännyttiin pituushalkaisijalinjan esteille.

Kahden askeleen sarjan jälkeen meidän piti siirtyä raviin ja jatkaa viimeinen este ravissa. Tässä ei kuitenkaan onnistunut meistä kuin yksi ja meitä oli siis viisi. Tultiin kaksi kertaa ja ekalla kerralla Iita ei meinannut pysähtyä edes seinään. Ei me menty hirveän kovaa edes, mutta pidätteitä tamma ei kuitenkaan kuunnellut. Valmentaja kuitenkin sanoi, että mielummin niin, että hevonen kulkee eteenpäin.


Toisella kerralla tultiin vain vesimatto ja halkaisijalinja. Sain laukan jo paljon rauhallisemmaksi ennen linjan vikaa estettä, mutta raviin ei siirrytty edelleenkään. Tälläkertaa kuitenkin ennen seinää sentään. Se ei silti häirinnyt juurikaan, vaikka en saanut pidätteitä oikein läpi, kun Iita oli niin hyvän tuntuinen muuten hypyissä, ja kulki ihanasti eteenpäin! Toki olisi tärkeä saada nopeammin ne pidätteet läpi, että sitä vaan pitäisi treenata.


Tultiin ihan viimeiseksi vielä kerran vesimatto + linja ja sarjan B-osa nousi 90cm. Ei tarvinnut enää siirtyä raviin ennen vikaa estettä. Tehtävä onnistui kaikinpuolin hyvin mun osalta ja hypyt osuivat kohdalleen. En kyllä kadu yhtään, että lähdin tähän valmennukseen, koska tykkäsin sisällöstä ja valmentajasta muutenkin! Ensin oli vähän hakemista siinä, että piti istua syvällä satulassa ennen esteitä ja niiden välissä, mutta siihen tottui. Ilmottauduin jo seuraavaankin valkkuun, mikä on sitten 24.11.

Loppuun vielä tämä koostevideo, missä näkyy ihan kaikki muut tehtävät paitsi se viimeinen sarjalinja, koska kortilta loppui tila. Katsoin myös, että toi musa olisi kestänyt videon loppuun asti, mutta ei se ihan kestänytkään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti