torstai 29. toukokuuta 2014

Viime viikkojen tunnelmia

 Jes, vihdoinkin koeviikko ohi ja kaikista kuudesta kokeesta selvitty! Mulla alkoikin jo melkein kesäloma, koska kouluun ei tarvitse enää mennä kuin perjantaina kokeiden palautukseen. Muuten tässä tosin onkin sitten kaikennäköistä, että ihan lomalta ei kyllä tunnu vielä muutenkaan. Ajattelin tulla vain kertomaan vähän kuulumisia sekä julkaisemaan muutamat kuvat joita täällä ei olekaan vielä julkaistu. Kuvia on kertynyt mm. katrillitreeneistä ja parilta tunnilta.

Ollaan siis harjoiteltu ahkerasti katrillia sekä sotakohtausta meidän omaan pieneen tapahtumaan, mikä kertoo suomenhevosesta sodassa ja sen jälkeen. Tapahtuma onkin jo huomenna ja tänäänkin koko ilta meni tallilla hevosia pestessä. Huomenna lähden kymmeneksi keskukselle ja ainakin pitää pestä Iitan jalat sekä häntä. Tänään treeneissä se liikkui kivasti alkuverkan jälkeen ja muutenkin katrilli sujui hyvin. Maanantaina ei mentykään maastoilemaan, koska sateiden jälkeen tiet olivat niin huonossa kunnossa ja oltiin muutenkin niin paljon heppojen selässä, koska pidettiin kenraaliharkat.

Seuraavaksi pientä postausta on luvassa viikonloppuna kun loma on alkanut. Nyt alankin tässä kasaamaan kaikki tarvittavat asiat huomiselle, toivottavasti show onnistuu hyvin!

Katrillikuvista kiitos Tiialle!

 Sitten pari kuvaa joltain aikasemmalta estetunnilta sekä viime perjantain estetunnilta.
 Mulla oli Ainon koira vahdittavana katsomossa. :D


maanantai 26. toukokuuta 2014

Mutkien kautta onnistumiseen!

Kevätkauden vikoista kisoista selvitty ja onnistuihan nekin sitten lopulta! Pääsin kisaamaan Iitalla sekä 70cm että 80cm, kun ensin ei ollut varmaa menisikö tammalla yksi toinenkin. Jos olisi mennyt niin olisin mennyt vain 80cm, mutta ihan hyvä kun pääsin nyt menemään molemmat kun taas vaihteeksi onnistuin sössimään sen ensimmäisen radan. Mutta, tallille suuntasin siinä kolmen jälkeen ja vielä kahden aikoihin oli semmoinen myrsky, että mietin jo siinä hetken pidettäisiinkö kisoja ollenkaan. Onneksi se meni sitten viimein ohi ja kisojen ajan oli hyvä sää!

Tallilla menin heti hakemaan Iitaa tarhasta ja harjasin sen. En ehtinyt harjata ihan kokonaan kun piti mennä rakentamaan rataa. Siinä kun rakennettiin niin ei tullut yhtään mieleen, että voisi vaikka opetellakin sen radan. Kukaan muukaan ei siinä opetellut, että mäkin unohin ihan kokonaan. Mä kun oon tottunut siihen, että käyn tosi monta kertaa radan läpi kunnolla, että varmasti muistan sen. Siinä vaan oli jo vähän kiirekin, kun piti hakea rahaa lähtömaksuun, harjata Iita loppuun ja laittaa varusteet.

Cassulla oli oma tyylinsä syödä.. :D

 Ekassa verkassa menivät kaikki 60-80cm ratsukot ja se alkoi siinä klo. 16:45. Vasta kun olin jo Iitan selässä niin tuli mieleen, että mä olin lähtemässä ekana tokassa luokassa enkä tiennyt yhtään rataa.. Onneksi pääsin katsomaan sen kun Henna piti Iitaa, mutta siinäkin vaan ehdin katsoa yhden ykkösluokkalaisen suorituksen ja sitten piti lähteä jo itse kentälle. Verkka kuitenkin meni ihan hyvin ja hypyt osuivat kohdalleen. Vähän löysältä Iita tuntui välillä, mutta eipä enää kentällä sitten tuntunutkaan.. :D

Kaikesta postauksen materiaalista kiitokset Ainolle ja Veeralle!

Tosiaan, 70cm luokkaan lähdin ensimmäisenä. En älynnyt ottaa harjoitushyppyä vitoselle, vaan tervehdin heti ja sain lähtömerkin. Lähestyin ykkösestettä - mutta väärästä suunnasta. Mä en ymmärrä kun vielä katsoin yhden suorituksen mikä meni oikein ja silti käänsin mun päässä, että ykkönen tultaisiin toisin päin. Kokoajan kun tulin lähemmäs niin kävi mielessä ajatus, että oliko sille kakkoselle muka näinkin pitkä tie. Ylitin siinä sitten ykkösen ihan huoletta ja kuulinkin pian pillin vihellykset. Paha kun oon tottunut menemään radat vaan muistista enkä niin, että katsoisin numeroita tai yhtään mitään muutakaan kuin sitä estettä..

Kuulutuksesta ei saanut tuulessa mitään selvää, joten mulla meni hetki ennen kun ymmärsin, että sain mennä radan vielä. Lähdinkin sitten ykköselle tälläkertaa oikeasta suunnasta. Muistin lopun radan kokonaan hyvin, Iita liikkui mukavasti ja kaikki hypyt osuivat kivasti kohdalleen. Kutosen ja seiskan väliin tuli pieni epämääräinen mutka, mutta puhdas rata saatiin! Ainoo vaan että oltiin jo hylätty, mutta oli kiva saada yksi sujuva rata alle ennen seuraavaa luokkaa. :D


 Radan jälkeen taputtelin Iitaa ja menin taas hetkeksi maneesiin. Siellä ravasin vähän ja otin yhdet hypyt pystylle sekä okserille, joita oli nostettu. Ne onnistuivat ihan hyvin, okserille tultiin vähän lähelle. Aika pian siinä pitikin jo lähteä taas kentälle odottamaan vuoroa. Kun oli mun vuoro, niin päätin ottaa harjoitushypyn vitoselle. Se ei sujunut mitenkään hyvin, askeleet eivät sopineet ja Iita otti vielä töpöaskeleen ennen hyppyä. Onnistuin kuitenkin ryhdistäytymään radalle ja ajattelemaan, että nyt saataisiin hyviä hyppyjä! 


 Heti ensimmäinen este ei ylittynyt kauhean sujuvasti, mutta sen jälkeen askeleet alkoivat osumaan kohdilleen kivasti ja loppurata suoritettiin aikalailla siististi. Taas siinä samalla 6-7 linjalla mulla tosin meinasi lähteä jalustin ja seiskan hyppäsinkin niin, että se oli ihan kengän kärjessä. Eipä se onneksi mitenkään menoa haitannut, mutta vikaa estettä ennen kun sain jalustimen takaisin hyvin jalkaan niin laukka pääsi vähän löysäksi. Kasille ei tullutkaan ihan niin hyvää hyppyä ja ajattelin jo, että se tippuu koska Iita oli päässyt sen verran veteläksi. Onneksi ei tippunut joten saatiin puhdas rata ja pieni söpö vaaleanpunainen ruusuke!


Arvostelu oli siis A.0.0 eli puhtaasta suorituksesta saa ruusukkeen. Sen vaan kai pitäisi olla punavalkoinen niinkuin ennen ollaan saatu, mutta tälläkertaa saatiin sitten vaaleanpunaiset. Olin luokassa toisiksi nopein, mutta arvostelussa kaikki puhtaan radan suorittaneet ovat tasavertaisia. Odotin kentällä vielä vikan ratsukon suorituksen ja sitten menin maneesiin kävelemään loppukäynnit. Tallissa purin Iitalta varusteet pois ja vein sen ulos pesulle. Sitten pistin kaikki kamat paikoilleen ja lähdin tallilta, kun ei tarvinnut purkaa rataa kentältä tai mitään. 

Vähän myöhemmin tuli taas mukava ukkonen, että aika sopivasti säästyttiin kisojen ajan huonolta säältä. Kisoihin oon loppujen lopuksi tyytyväinen, vaikka ekan luokan jälkeen ei ollut mitenkään parhaat fiilikset. Itse sössin, Iita oli hieno! Rata meni sitten kuitenkin niin hyvin vaikka otiinkin jo hylätty ja tyytyväinen oon erityisesti siihen 80cm, sehän oli meidän eka puhdas rata kun viimeeksi tuli yksi pudotus.



perjantai 23. toukokuuta 2014

Erikoisempi estetunti

Viime valmennustunnilla meidän piti ensin mennä maastoesteitä, mutta niiden pohjaa haluttiinkin vielä tarkistaa niin ei sitten päästy menemään. Tosin, muutamat hypyt otettiin yhdelle pikkutukille sitten lopputunnista ja tehtiin vähän muutakin erikoista, mistä lisää alempana. Suurin osa tunnista mentiin siis ihan rataesteitä ja harjoiteltiin kolmikaarisen tietä. Siinä oli ensin puomit suoristuksissa, minkä yli ravailtiin ja myöhemmin laukattiin. Laukka piti tietysti saada vaihtumaan ja mulla onnistui vasemmalle paljon paremmin, kuten yleensä.

Tultiin sitten pari kertaa kahdeksikkoa toiselle esteelle niin, että hypättiin aina vinosti. Se onnistui Iitan kanssa ihan hyvin, mun vaan piti aina kaarteissa muistaa pitää jalat alhaalla, sisäjalka kun tuppaa niin helposti nousemaan. Iita liikkui mukavan reippaasti, kuten yleensä ja hypyt onnistuivat hyvin.


Seuraavaksi tultiin se samainen este mitä hypättiin vinostikin, mutta sen jälkeen piti ohjata suoraan ja hypätä portti missä ei ollut johteita. Siltä piti kaartaa vasemmalle ja tulla ihan sama linja toisesta suunnasta. Tehtiin siis vähän isompi kahdeksikko ja esteiden väliin piti tulla kolme laukka-askelta. Saatiin askeleet sopimaan hyvin ja muutenkin tehtävä sujui kivasti. Laukat taisivat myöskin vaihtua aina oikein, en nyt oo varma muistanko ihan oikein. Lopuksi tultiin linjan jälkeen vielä yksi sininen este, mikä näkyy vain koosteessa. Sille saatiin myös hyviä hyppyjä.


Lopputunniksi lähdettiin sitten siihen kentän vierelle maastoestealueelle! Meidän piti jokainen lähteä yksi kerrallaan aina kiertämään pieni lenkki itsekseen. Siihen kuului pieni laukkasuora ja sitten piti seikkailla yhden tarhan läpi. Iita liikkui lenkillä oikein innokkaasti ja kaikki onnistui hyvin. Kävelin maneesinviertä takaisin muiden luo ja sitten seuraava sai lähteä. Sillä aikaa kun yksi oli aina kiertämässä lenkkiä, niin muut kaksi ottivat pari hyppyä pienelle puutukille.

Iita liikkui tapansa mukaan kivan reippaasti, tosin, välillä se alkoi jo olemaan vähän liian kova suusta. Tukille tulin toisesta suunnasta ensin pari kertaa ravissa. Ekaan hyppyyn pääsin vähän huonosti mukaan, toinen meni jo paremmin. Tulin sitten vielä kerran tukin toisesta suunnasta laukassa ja ylitettiin este hienosti. Taputin Iitaa kunnolla, odotettiin vielä viimeinen lenkiltä ja sitten suunnattiin maneesiin kävelemään loppukäynnit.



Loppuun vielä Tiian tekemä kooste tunnista, kiitos hänelle taas kaikesta materiaalista! Oli mukava päästä tunnilla edes vähäsen maastoestealueelle, kun ei koko tunti onnistunut siellä. Maanantaina sitten viimeinen valkkutunti ja sekin mennään ihan rennosti, luvassa on nimittäin kahden tunnin maasto! Mennään ehkäpä vähän kahlalemaan järveenkin. Sunnuntain estekisoista kirjoittelen nyt seuraavaksi, toivottavasti silloin on hyvä ilma.


tiistai 20. toukokuuta 2014

Koulukisaharkat 18.5

Nyt postausta sunnuntain koulukisaharkoista kun vihdoin sain tämän valmiiksi kaiken muun kiireellisen lomassa! Kilpailut järjestettiin iltakisoina ja ensimmäinen luokka alkoi siinä neljältä. Pyöräilin tallille yhdeksi ja aloitin heti Iitan harjaamisen. Koitin harjata irtokarvaa pois mahdollisimman paljon ja menin sitten pesemään tamman jalat. Siinä menikin hetki kun kura oli ihan kovettunut eikä meinannut millään lähteä. Seuraavaksi tein harjaan sykeröt, että mulla olisi varmasti aikaa jos ne eivät onnistuisikaan. Sykeröistä tuli ihan hyviä, ei nyt mitään ihan kauneimpia mutta pysyi ne sentään kiinni.

Kun sain harjan laitettua niin menin pystyttämään hetkeksi kouluaitoja. Maneesissa oli tukalan kuuma ja mä mietin siinä jo et varmaan tulee pikkusen kuuma kisatakissa. Onneksi ei kuitenkaan tullut. Laitoin kisavaatteet päälle, harjasin Iitan loppuun Tiian kanssa ja laitettiin sille sitten varusteet. Mentiin kaikki C-luokan lähtijät samaan aikaan kentälle missä sitten verryttelin Iitan.



Tamma tuntui verkassa ihan hyvältä, taivutus oli välillä hankala saada ja joskus taas Iita oli vähän hidas pohkeelle. Tein vähän kaikkea mitä rataan kuului mutta en mennyt kovin kauaa kun oli niin kuumakin. Pääsin aika pian maneesiin odottamaan vuoroa ja sitten kolmantena lähdin radalle.

Rata meni tasaisesti ja ihan hyvin. Iita yritti taas aika paljon viskoa päätään niinkuin viime kisoissakin, vaikka verkassa se ei tehnyt sitä yhtään. Askeleenpidennys ei ihan onnistunut mutta neljä askelta lävistäjällä meni hyvin ja laukannosto oikeaan laukkaan. Laukka tuntui hyvältä selässä mutta se olikin ollut aika etupainoista. Kuitenkin, oon tyytyväinen rataan ja periaatteessa voitin sen mun luokan, mutta nämähän oli vain kisaharjoitukset. Radasta sain 60%.



Suorituksen jälkeen talutin maastakäsin loppukäynnit ja vein Iitan sitten tallin. Se pääsi pesulle ja aukaisin sykeröt. Sitten vein kamat paikoilleen, vaihdoin omat kisavaatteet pois ja menin maneesiin katsomaan + purkamaan aitoja pois.

Kuvista ja videoista kiitos Tiialle! Ensi sunnuntaina on sitten estekisat mihin osallistuin luokkiin 70cm ja 80cm. Hevostoiveiksi laitoin jälleen Iitan, Lillin sekä Artun. Enköhän mä sen Iitan taas saa. Seuraavaksi yritän postailla eilisestä valkkutunnista mikä oli vähän erikoisempi. :)



 Kahdenlaista edustusta. :D